SESONKITYÖ PORISSA

Porinna on Porin Etelärannassa Kirjurinluotoa vastapäätä kelluva 150 paikkainen laivaravintola ja terassi. Olemme avoinna toukokuusta elokuulle. Tarjoamme erinomaista, reilua ruokaa ja iloista palvelua porilaisille ja kesävieraille. Lyhyen historiansa aikana Porinna on saanut runsaasti kanta-asiakkaita, jotka palaavat viikko toisensa jälkeen herkuttelemaan ja nauttimaan kesästä Porinnan kannelle. 

Porinnalla työskentelee nuoria ammattilaisia yhdessä uraansa aloittelevien kanssa. Asiakas on jokaisen työpäivämme esimies. Hyvä fyysinen kunto on edellytys Porinnalla työskentelyyn, koska pitkät päivät auringossa ovat rankkoja. Ehdottoman positiivisen asiakaspalveluasenteen lisäksi arvostamme kykyäsi tukea työtoveria ja pitää työilmapiiri mukavana koko henkilökunnalle niin salissa kuin keittiössäkin.

KOKKI

Mikäli olet tekevä ja ennakkoluuloton kokki, tule mukaan porukkaan ideoimaan päivän tarjouksia ja tulevien kesien klassikkoherkkuja. Porinnalla koko henkilökunta osallistuu aktiivisesti toiminnan kehittämiseen.

Haemme henkilöstöä keittiöön koko kesäksi ja vain heinäkuuksi. Tarvittaessa autamme majoituksen järjestämisessä. Palkkaus ja edut neuvotellaan työntekijäkohtaisesti.

Soita Kaitsulle 0500703393 tai lähetä vapaamuotoinen hakemus minikai@minikai.fi

TARJOILIJA,  saliapulainen


Mikäli olet raitista ilmaa rakastava, iloinen ja tekevä tarjoilija, tule Porinnalle kesätöihin. Tarvitsemme sekä kokoaikaisia että osa-aikaisia saliapulaisia ja ammattitaitoisia tarjoilijoita.

Haemme henkilöstöä sekä koko kesäkaudeksi kesäkuusta elokuun puoliväliin, että vain heinäkuuksi. Tarvittaessa autamme majoituksen järjestämisessä. Palkkaus ja edut neuvotellaan työntekijäkohtaisesti.

Soita Kaitsulle 0500703393 tai lähetä vapaamuotoinen hakemus minikai@minikai.fi